Vuoden Luomuyritys liputtaa kotimaisen speltin puolesta

Luomuliitto on myöntänyt Vuoden Luomuyritys -palkinnon suomusjärveläiselle Birkkalan tilalle yli 20 vuoden sitkeästä työstä kotimaisen luomuspeltin menekin edistämiseksi. Palkinto jaettiin Luomupäivien yhteydessä 3.11.2020.

Simo ja Riina Larmo vievät Birkkalassa luomuspelttiä eteenpäin jo toisessa polvessa. Yrittäjät seuraavat markkinoita aktiivisesti ja kehittävät tuotevalikoimaa jatkuvasti.

Vatsaystävällisenä pidetyn speltin viljelyn uranuurtajilla on hallussa koko ketju alkutuotannosta jalostukseen ja markkinointiin. Raaka-ainetta ostetaan myös muilta luomutiloilta, joita mahtuisi mukaan enemmänkin.

Larmot ovat lähteneet kokeilemaan myös ulkomaan markkinoita Amazonin verkkokaupan kautta. Tuotteet lähtevät Saksassa sijaitsevan keskusvaraston kautta eri maihin verkkotilausten perusteella. Järjestely on ollut positiivinen yllätys ja aloittelevalle vientiyritykselle hyvä paikka lähteä kokeilemaan siipiään ulkomaan markkinoilla.

– Spelttituotteemme ovat menestyneet ulkomailla hämmästyttävän hyvin. Viennissä luomu on hyvä käyntikortti ja toimii ovenavauksena markkinoille, Simo Larmo kertoo.

Voittajayritys sai kiitosta myös aktiivisesta työstä markkinoinnin eteen.

– Birkkalan tila on satsannut paljon reseptiikan kehittämiseen, ja he tekevät luomutuotantoa kuluttajille näkyväksi, kommentoi Luomuliiton puheenjohtaja Pauli Talvitie.

Luomuliitto myöntää vuosittain Vuoden Luomuyritys -palkinnon innovatiiviselle, ekologiselle tai muuten innostavaa esimerkkiä näyttäneelle luomuyritykselle. Voittajan valitsi Luomuliiton hallitus yleisön tekemien ehdotusten joukosta.