Tiedotteet

Tiedonjyvä-palkinto uudistavan viljelyn edelläkävijöille

Maataloustoimittajat ry on palkinnut Juuso Joonan ja Tuomas Mattilan Tiedonjyvä 2020 -palkinnolla Qvidjan kokeilutilalla Paraisilla pidetyssä tilaisuudessa 27.5.2021.

Palkinto myönnettiin ansiokkaasta työstä maaperän merkityksen ja uudistavan viljelyn nostamiseksi julkiseen keskusteluun. Palkitut ovat ansiokkaasti jakaneet tutkimustyönsä sekä omilla maatiloillaan tekemiensä käytännön kokeilujen tuloksia muiden maanviljelijöiden lisäksi sidosryhmille sekä medialle.

– Joona ja Mattila osallistuvat aktiivisesti alaa koskevaan keskusteluun sähköisissä kanavissa sekä tuovat uudistavaa viljelyä tunnetuksi myös suurelle yleisölle antamalla haastatteluja eri medioille. Kaksikko on myös ottanut tiedonvälityksessä ajanmukaisen ja maatalousalalla vielä melko tuoreen työkalun – podcastin – käyttöön sekä osoittanut hallitsevansa sisällöntuotannon ansiokkaasti. Yle Areenassa kuunneltavissa oleva Maanviljelijän tietobaari on kiinnostava, syvällinen, paljon asiaa sisältävä mutta samalla viihdyttävä kuuntelukokemus, kertoo Maataloustoimittajien puheenjohtaja Maija Pitkonen valinnan perusteista.

Palkintoon sisältyvän 500 euron stipendin sponsoroi tänä vuonna Luomuliitto.

– Luomutuotanto on kestävän maatalouden veturi, joten ei ole yllättävää, että juuri luomuviljelijöistä nousee uusia edelläkävijöitä, jotka vievät kestävää maataloutta vielä pidemmälle ja jakavat omaa osaamistaan innovatiivisella tavalla, kommentoi Luomuliiton toiminnanjohtaja, Susann Rännäri.

Maataloustoimittajat ry on jo vuodesta 1976 jakanut Tiedonjyvä-palkinnon maatalous-, metsä- tai ruoka-alan ammattilaiselle, joka on tuonut julkiseen keskusteluun uusia aineksia, osoittanut aktiivisuutta tiedottamalla alansa tapahtumista tai joka on suhtautunut myönteisesti tiedotusvälineiden tiedonhankintaan.