Jukka-Rajala_kaurapellossa-Suokas

Luomukonkarin arvonimi luomualan uranuurtaja Jukka Rajalalle

Luomuliitto on myöntänyt luomukonkarin arvonimen agronomi, luomuviljelijä Jukka Rajalalle monikymmenvuotisesta työurastaan ja panoksestaan suomalaisen luomutuotannon kehittämiseksi. Arvonimi myönnettiin 11.11. Seinäjoella valtakunnallisten Luomupäivien yhteydessä.

Rajalan ansioluettelo on täynnä merkittäviä edistysaskeleita kotimaisen luomun parissa 40 vuoden ajalta.

80-luvulla Rajala toimi ensimmäisenä päätoimisena luomuneuvojana Suomessa auttaen jo silloin useita kymmeniä viljelijöitä siirtymään luomuun tilakohtaisen neuvonnan ja luomukurssien avulla. Vuonna 1985 hän oli mukana perustamassa Suomen luonnonmukaisen viljelyn liittoa, eli nykyistä Luomuliittoa. Samoihin aikoihin Rajala kokosi yhteen luomuviljelyn tuotantosääntöjä, minkä jälkeen Suomessa siirryttiin yhtenäisiin luomuviljelyn käytäntöihin ja luotiin luomulle oma tarkastusmerkki – Leppäkerttu-merkki. Vuodesta 1996 Rajala on viljellyt Ypäjällä sukunsa tilaa, jolla on sovellettu luomutuotannon menetelmiä jo 60-luvulta lähtien.

– Jukka Rajala on ollut mukana luomassa luomujärjestelmää nykyisen kaltaiseksi ja on tehnyt vuosikymmeniä töitä niin viljelijöiden kuin neuvojienkin osaamistason nostamiseksi. Rajalan toimittama kirja, “Luonnonmukainen maatalous” toimii edelleenkin luomutuotannon raamattuna Suomessa, avaa Luomuliiton toiminnanjohtaja Susann Rännäri arvonimen myöntämisen perusteita. 

Rajalan monikymmenvuotinen kouluttajan ura huipentui vuosina 2015–2019 OSMO-hankkeeseen, jossa muun muassa valmennettiin yli 1000 viljelijää maan kasvukunnon hoitoon. OSMO-hankkeessa konkretisoitui Rajalalle ominainen toimintatapa: yhdessä tekeminen ja tutkiminen, vuorovaikutus ja tiedon käytäntöön soveltaminen. Keväällä 2020 Rajala jäi eläkkeelle Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista erikoissuunnittelijan tehtävistä, mutta työ luomun kehittämisen parissa jatkuu aktiivisesti muun muassa neuvojien Maaneuvo-valmennuksen vetäjänä. 

– Luomulla on koko ajan enemmän tilausta. Kestävän kehityksen, ruoan laadun ja huoltovarmuuden näkökulmasta luomu on ykkösvaihtoehto ja antaa virikkeitä myös tavanomaisen viljelyn kehittämiseen, hän kertoo. 

Uusia luomuviljelijöitä Rajala kannustaa perehtymään luomutuotannon menetelmiin, maan kasvukunnon hoitoon ja apilan viljelyyn. 

– Sen jälkeen kaikki muu sujuukin jo helpommin, hän kertoo.