Maatalouden kannattavuus kuuluu ikuisuuskysymyksiin, ja julkista keskustelua seuraamalla voi helposti päätyä ajattelemaan, että ala elää kriisistä toiseen ja vain kriisin kulloisetkin syyt vaihtelevat. Luken kannattavuuskirjanpidon tulokset kuitenkin osoittavat, että vuosi 2025 oli maito- ja nautatiloille jopa poikkeuksellisen hyvä, sikatiloille kohtuullinen ja siipikarjatilat jatkoivat jo totutulla hyvällä tulostasolla. Poikkeuksen hyvistä tuloksista tekevät kasvinviljelytilat, joiden toiminta on ollut jo kolme vuotta tappiollista, eikä kuluva vuosi näytä miltään osin edellisiä paremmalta. 

Tavanomaisen viljantuotannon ongelmia ovat kroonisen ylitarjonnan painamat hinnat, korkeat lannoitekustannukset ja tuottoarvon ylittävät pellon hinnat, jotka tekevät tilakoon kasvattamisen vaikeaksi. Heikko kannattavuus ja kannattamaton kasvu ovat yhdistelmä, joka vähitellen näivettää tilojen tuotantokyvyn, mikäli toimintaa jatketaan nykyisellään. Ilman muutosta viljantuotanto tulee entistä enemmän olemaan muista tulonlähteistä toimeentulonsa saavien ja eläkeläisten harrastus. 

Luomutuotannon vientivetoinen kasvattaminen olisi toimivin ratkaisu tilanteen korjaamiseksi. Vientimarkkinoilta on mahdollista saada kilpailukykyinen hinta, lannoitekustannus ei ole ongelma, pienemmät sadot vähentävät investointitarvetta ja kasvava luomun osuus tekee tilaa myös tavanomaisen viljan markkinoille ja mahdollistaa hintojen nousun. Kannattavuus paranee tuotantotavasta riippumatta, ja sivutuotteena myös huoltovarmuus vahvistuu.  

Siihen nähden, miten ilmeinen ratkaisu tässä olisi kasvintuotannon kannattavuusongelmaan, luomuvaihtoehto on hämmästyttävän vähän esillä julkisessa keskustelussa. Luomuliitolla tässä on vahva profiloitumisen paikka, eikä tarvetta vähennä yhtään sekään, että Manner-Euroopassa luomumaidolla on tällä hetkellä 30–50 prosentin hintapreemio suhteessa tavanomaiseen.  

Luulisi luomukursseille olevan tulijoita. 

Teksti: Timo Jaakkola
Kuva: Anniina Kivimäki

Kolumni on julkaistu alunperin Luomulehden numerossa 2/2026.