Ilmakuvassa kaksi ihmistä pyöräilee järvimaisemassa

Ekoalue yhdistää luomun, matkailun ja paikallisen ruokakulttuurin

Valinta EU:n parhaaksi luomualueeksi vuonna 2024 innosti eteläsavolaisia selvittämään, mikä on ekoalue ja voisiko sellaisen perustaa Etelä-Savoon.

Ekoalueita kutsutaan eri kielillä esimerkiksi sanoilla organic district ja biodistrict (englanti), ekodistrikt (ruotsi) ja BioRegion (saksa). Suomen ensimmäisessä teemaa työstävässä hankkeessa olemme valinneet suomennokseksi sanan ekoalue.

Ekoalueissa kiinnostaa erityisesti se, että luomutuotantoa ei tarkastella ainoastaan yksittäisten tilojen sertifioituna tuotantotapana. Se ei tarkoita sitäkään, että koko alueesta tehtäisiin sertifioitu luomutuotannon alue tai seudun matkailuyrityksille suunniteltaisiin uusi merkki. Kysymys on siitä, miten luomutuotannon ympärille voidaan rakentaa uusia yhteyksiä paikalliseen matkailuun, elintarvikejalostukseen, ruokakasvatukseen ja myös alueen erottautumiseen ja identiteettiin.

Ekoalueiden juuret ovat 2000-luvun alun Italiassa, jossa Cilenton alueelle syntyi Biodistretto Cilento. Lähtökohta oli hyvin käytännöllinen: luomuviljelijät tarvitsivat tuotteilleen lisää markkinoita. Paikallisten viljelijöiden, kuntien, yhdistysten ja muiden toimijoiden yhteistyöstä alkoi kuitenkin kehittyä paljon laajempi alueellisen kehittämisen malli.

Luomutuottajat kohtaavat matkailijat

Cilentossa on yhdistetty luomutuotantoa ja alueen matkailupalveluita monin tavoin. On ekoreittejä ja luomurantoja, joissa matkailijoita ohjataan alueen tuottajien ja ruokapalveluiden pariin. Tutkimuksissa on havaittu, että ekoalue on synnyttänyt uudenlaista korkeamman lisäarvon matkailua, jossa matkailija ei ainoastaan kuluta palvelua, vaan tutustuu alkutuotantoon, ruokakulttuuriin ja elämäntapaan. Cilenton kouluissa annetaan myös moniaistista ruokakasvatusta, ja osa maatiloista tarjoaa kuntouttavaa maatilatoimintaa, josta meillä puhutaan usein green care -nimellä.

Myös Itävallan Mühlviertelissä BioRegion-brändi yhdistää luomutuotantoa, elintarvikejalostusta ja matkailua. Luomutiloilla järjestetään esimerkiksi opastettuja kierroksia, maistiaisia, teemareittejä ja työpajoja. Matkailijalle luomu voi näin tarkoittaa paljon muutakin kuin luomumerkkiä ruokalistalla. Se voi olla tarina ruoan alkuperästä, osallistuminen ruoan valmistukseen paikallisista raaka-aineista tai kohtaaminen tuottajan kanssa tilavierailulla. Matkailu on yksi keino luoda alueelle kysyntää, joka auttaa ylläpitämään ruoantuotantoa ja vahvistamaan paikallistaloutta.

Ekoalue voi olla pieni tai suuri

Ekoalueita on Euroopassa yli 60, ja niiden maantieteellinen laajuus vaihtelee kunnasta ylimaakunnalliseen toiminnalliseen alueeseen. Meitä lähimpänä ovat Ruotsin Ekodistrict Sörmland ja Latvian Gauja National Park bio-region.

Suomessa ekoalue on vielä lähes tuntematon toimintamalli. Eurooppalaisissa esimerkeissä niiden perusidea on selkeä: luomutuotannon edistämistä ei tehdä vain maatila kerrallaan, vaan samalla pyritään rakentamaan koko alueelle kysyntää ja yhteistyötä. Viljelijät, matkailuyritykset, ravintolat, kuluttajat ja julkiset toimijat voivat kaikki olla osa samaa kokonaisuutta.

Ekoalue Etelä-Savoon?

Etelä-Savon luomutuotanto on monipuolista, ja alueella on vahvaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Paikallisen ruokakulttuurin kehittämiseen ja esilletuomiseen on jo olemassa monia aktiivisia verkostoja. Saimaan ja muiden järvien sekä metsäluonnon ja kulttuuriympäristöjen vaihtelu muodostavat kiinnostavan matkailuympäristön.

Erityistä lisäarvoa maakunnan elintarviketuotantoon tuovat metsien luonnontuotteet ja runsaiden sisävesien kalavarat. Onkin tärkeää pohtia, millaisia uusia yhteyksiä luomuviljelyn, syötävien luonnontuotteiden ja kestävän kalastuksen ympärille voisi syntyä.

Näitä kysymyksiä tarkastellaan Kohti ekoalueita – Ekoaluetiekartan kokoaminen Etelä-Savoon -hankkeessa ja tuotetaan tietoa eurooppalaisesta ekoaluemallista. Tavoitteena on selvittää, onko maakunnassa edellytyksiä Suomen ensimmäisen ekoalueen perustamiseen. Hankkeessa kerättyjä tietoja ja kokemuksia julkaistaan keväällä 2027, jotta niitä voivat hyödyntää myös muut alueet ja toimijat Suomessa.

Ehkä ekoalueiden kiinnostavin kysymys onkin lopulta tämä: mitä tapahtuu, kun luomua ei ajatella vain tuotantotapana? Voisiko se yhdistää pellon, järven ja metsän tuotteet? Viljelijän, ravintolan ja matkailuyrittäjän? Ruokaturvan, uusiutuvan energian, luonnon monimuotoisuuden ja paikallisen elinvoiman?

Artikkeli on tuotettu Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin, Luomuliiton ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) hankkeessa, joka on saanut EU:n maaseuturahoitusta Etelä-Savon ELY-keskukselta, jonka tehtäviä hoitaa nykyisin Itä-Suomen elinvoimakeskus.

Teksti: Päivi Pylkkänen, Brita Suokas ja Kari Koppelmäki
Kuva: Juha Kuva/Visit Finland, Luomulehden arkisto/Susann Rännäri

Artikkeli on julkaistu alunperin Luomulehden numerossa 5/2026.