Luomuliitto on myöntänyt 4.11. luomukonkarin arvonimen Sampsa Heinoselle sekä Jaana Väisäselle ja Petri Leinoselle, jotka ovat vaikuttaneet suomalaisen luomun kehitykseen 1980-luvulta lähtien. Heidän työuriinsa mahtuu luomun sääntöjen ja valvonnan rakentamista, luomututkimuksen pioneerityötä sekä tutkimustiedon viemistä käytännön viljelyyn.
Luomukonkarin arvonimen saanut Sampsa Heinonen on Suomen luomusääntöjen ja -valvonnan pitkän linjan kehittäjä. Jaana Väisänen ja Petri Leinonen puolestaan olivat mukana suomalaisen luomututkimuksen pioneerivaiheessa ja siirtyivät myöhemmin tutkijoista luomuviljelijöiksi.
Kolmikon työurat kertovat samalla suomalaisen luomun kehityksestä. Kun Heinonen, Väisänen ja Leinonen opiskelivat Helsingin yliopistossa 1980-luvulla, luonnonmukainen viljely oli Suomessa vielä marginaalissa. Vaihtoehtoisia viljelymenetelmiä kehitettiin pitkälti aktiivisten viljelijöiden, opiskelijoiden ja yhdistysten voimin. Sittemmin luomusta on tullut EU-lainsäädännöllä säännelty ja valvottu tuotantotapa.
– Luomuliitolle on tärkeää tunnistaa ja nostaa esiin niitä ihmisiä, jotka ovat vuosikymmenten ajan rakentaneet suomalaista luomua. Heinonen, Väisänen ja Leinonen ovat kukin tehneet pitkäjänteistä työtä alan kehittämiseksi ja samalla luoneet pohjaa sille työlle, jota me muut voimme tänään jatkaa. Luomukonkarin arvonimi on ennen kaikkea kiitos tästä työstä. Samalla haluamme muistuttaa, että luomu on syntynyt ja kehittynyt ihmisten osaamisen, rohkeuden ja sitoutumisen ansiosta, kertoo Luomuliiton toiminnanjohtaja Susann Rännäri.
Luomun pelisääntöjen alkujuurilla
Ruokavirastossa erityisasiantuntijana työskentelevän Sampsa Heinosen työura kietoutuu erityisesti luomun sääntöjen ja valvonnan kehitykseen. Hän kiinnostui luomusta jo opiskeluaikanaan Helsingin yliopistossa ja toimi vastaperustetussa Suomen luonnonmukaisen viljelyn yhdistysten liitossa (nyk. Luomuliitto).
Vielä kun luonnonmukaisen viljelyn siirtymävaihetuki otettiin vuonna 1990 käyttöön, sen säännöt ja tukiehdot perustuivat Luomuliiton tuotantoehtoihin. Vuonna 1994 luomuvalvonta siirtyi valtiolle ja Heinonen aloitti tarkastajana Kasvintuotannon tarkastuskeskuksessa. Virastojen nimet ja tehtävänimikkeet ovat sittemmin vaihtuneet, mutta hänen työnsä luomun valvonnan ja kehittämisen parissa on jatkunut.
– Olen onnellinen siitä, että olen saanut koko työurani tehdä mielekästä työtä luomun kehittämisessä, Heinonen sanoo.
Heinosen mukaan luomun keskeiset tavoitteet, kuten maan kasvukunnon ylläpitäminen, ympäristöhaittojen vähentäminen, luonnon monimuotoisuuden tukeminen ja paikallisten resurssien hyödyntäminen, ovat säilyneet vuosikymmenten aikana.
Väisänen ja Leinonen veivät tutkimuksen pellolle
Jaana Väisänen ja Petri Leinonen kuuluvat suomalaisen luomututkimuksen uranuurtajiin. He olivat keskeisesti mukana vuonna 1985 perustetun Maaseudun kehittämiskeskus Partalan toiminnassa Juvalla.
Taustalla oli nuorten tutkijoiden, opiskelijoiden, viljelijöiden ja muiden maatalouden kehittäjien halu etsiä vaihtoehtoja voimakkaasti tuotantopanoksiin nojaavalle maataloudelle. Väisänen ja Leinonen hankkivat oppia myös luonnonmukaisen viljelyn tutkimuslaitoksissa Sveitsissä ja Saksassa ja toivat kansainvälistä tutkimustietoa ja yhteyksiä Suomeen.
Vuonna 2004 kaksikko teki suuren muutoksen: tutkijat muuttivat Tornionjokilaaksoon Petrin sukutilalle ja ryhtyivät itse viljelijöiksi. Rappeutuneesta tilasta kunnostettiin vuosien työllä toimiva luomutila. Nykyisin Kukkolankosken Luomussa on 120 uuhen katras, ja tilalla on kokeiltu myös avomaan vihannesten viljelyä.
Konkarit haastavat luomua kehittymään
Pitkä kokemus ei tarkoita kolmelle luomukonkarille kritiikitöntä suhtautumista luomun nykytilaan. Väisänen muistaa, kuinka luomutarkastusten yksityiskohtaisuus on välillä saanut viljelijän pinnan palamaan. Hänen mukaansa sääntelyn monimutkaisuus voi karkottaa erityisesti monipuolista tuotantoa harjoittavia tiloja luomun piiristä.
Myös Leinonen näkee vaaran liian yksityiskohtaisessa sääntelyssä. Hänellä on kokemusta sääntöjen laatimisesta jo Luomuliiton ensimmäisestä tuotantosääntötyöryhmästä.
– Pahin näkymä on se, että luomu muuttuu positiivilistoiksi siitä, mitä saa tehdä. Silloin ala ei enää pysty kehittymään, Leinonen sanoo.
Heinonen puolestaan muistuttaa, että luomuun kohdistuu Suomessa ja koko EU:ssa kunnianhimoisia tavoitteita, mutta niiden saavuttaminen vaatisi myös vastaavia resursseja. EU:n tavoitteena on kasvattaa luonnonmukaisesti viljellyn maatalousmaan osuus 25 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä, kun Suomessa mennään nyt n. 14 prosentissa.
Konkareita yhdistääkin pitkän historian lisäksi katse eteenpäin: luomun perusajatukset ovat säilyneet, mutta tuotantotavan, tutkimuksen ja sääntelyn on pystyttävä muuttumaan maailman mukana.
