Viljelijäryhmä seisoo hernepellolla

Tuottajaorganisaatio – avain vahvempaan asemaan markkinoilla?

Vaikka luomutuki onkin nousemassa tälle vuodelle, on todennäköistä, että seuraavalla EU-rahoituskaudella maataloustukien kokonaismäärä on laskusuunnassa. Siispä aiempaa suurempi osa maataloustulosta olisi saatava markkinoilta. Samalla kuitenkin elintarvikeketju keskittyy ja tehostuu, mikä heikentää entisestään yksittäisen viljelijän neuvotteluasemaa. Voisiko tuottajaorganisaatio olla yksi ratkaisuista?

Tuottajaorganisaatio on viljelijöiden perustama yhteenliittymä, jonka tavoitteena on parantaa jäsentensä neuvotteluvoimaa ja markkina-asemaa. Se ei itsessään ole valmis ratkaisu, vaan työkalu, jonka avulla voidaan keskittää tarjontaa, kehittää liiketoimintaa ja ottaa haltuun suurempi osa arvoketjusta.

Yhteistyö mahdollistaa esimerkiksi yhteisen markkinoinnin, logistiikan ja laatujärjestelmien kehittämisen, mikä voi tuoda mukanaan mittakaavaetuja. Haluttaessa myös tuotannon laatu- ja vastuullisuusvaatimusten mukanaan tuomat sertifioinnit ja raportoinnit voidaan toteuttaa ja kustannukset jakaa yhdessä.

Yksi tuottajaorganisaation merkittävimmistä eduista on EU:n kilpailulainsäädännön tarjoama poikkeus; viljelijät voivat yhdessä neuvotella hinnoista ja sopimuksista ilman kartellisyytteen riskiä.

Toiminta edellyttää sitoutumista

Tuottajaorganisaation saa periaatteessa pystyyn pienelläkin porukalla, kunhan löytyy viisi yhteistyöstä kiinnostunutta henkilöä. Mutta itse toiminnan käynnistäminen vaatii silti riittävää resursointia – aikaa, osaamista ja pääomaa. Onnistuminen edellyttää jäsenten sitoutumista pitkäjänteiseen toiminnan kehittämiseen.

Yhteiset pelisäännöt on laadittava ja varmistettava, että jäsenet pitävät kiinni sopimuksista ja pystyvät yhdessä takaamaan toimitusten toteutumisen sekä määrällisesti että laadullisesti. Tuottajaorganisaation kautta on mahdollista kerätä suurempia tuotemääriä, joilla pystytään varmistamaan tasaisempi raaka-ainetarjonta ostajataholle, mikä auttaa hintaneuvotteluissa.

Tänä päivänä tuottajaorganisaation perustamiseen on tarjolla apua useammankin hankkeen kautta, joten yksin ei tarvitse asioita pohtia, jos vaihtoehto houkuttaa.

Vienti vaihtoehtona

Suomessa luomutuotteiden kotimainen kysyntä ja ostajien maksuhalukkuus ovat tällä hetkellä varsin heikkoja. Tuottajahintataso jää selvästi Manner-Euroopan tasosta jälkeen, ja suuri osa luomuviljasta myydään tavanomaisena. Ylitarjonta painaa hintoja alas, ja pienillä markkinoilla yksittäinen hyvä satovuosi voi vaikuttaa hintatasoon pitkän aikaa.

Vienti onkin välttämätöntä markkinatasapainon saavuttamiseksi. Tässä hyvää päänavausta on saatu aikaiseksi nimenomaan tuottajien yhteistyön kautta. Yksi tutuimmista viejistä lienee ViljaTavastia, jossa on jo yli 900 jäsentä, joista merkittävä osa luomuviljelijöitä. ViljaTavastian luomukauran viennin myötä on tuottajahintojen tasoa saatu nostettua merkittävästi.

Uusia mahtuu mukaan

Tuottajaorganisaation toimintamalli on mahdollinen tuotantosuunnasta riippumatta. Lihasektorilla hyvää esimerkkiä näyttää Suomen Lammasosuuskunta, jonka kautta on saatu tuottajahinnan lisäksi kehitettyä tuotantoa laajemminkin. Toimivia tuottajaorganisaatioita löytyy myös hedelmä- ja vihannessektorilta, joten malli on sovellettavissa hyvin erilaisiin tarpeisiin. Markkinoille mahtuu vielä lisää innovatiivisia ja vastuuta ottavia toimijoita, kunhan muistetaan, ettei ajauduta keskinäiseen kilpailuun, vaan suunnataan katseet uusille urille.

Yhteistyöllä aikaansaatu tasainen tarjonta voisi siivittää eteenpäin myös luomujatkojalostusta, jossa suurena haasteena on epävarmuus raaka-aineen riittävyydestä isompiin eriin tai ympärivuotiseen tuotantoon. Jalostusasteen nosto viennissä jättäisi aina isomman siivun tuotteen arvosta kotimaahan.

Tuottajaorganisaatio tarjoaakin konkreettisen väylän kannattavaan tuotantoon – mutta menestys vaatii sekä realismia että rohkeutta yhteistyöhön.

Artikkeli on tuotettu osana Uutta virtaa Järvi-Suomen luomuun -hanketta, jota rahoittaa Euroopan maaseuturahasto 2023–2027. Juttu on julkaistu alunperin Luomulehden numerossa 1/2026.

Teksti: Pirkko Tuominen
Kuva: Noora Mantere