Orgaaniset katteet vihannesviljelyssä

Luonnossa maa ei koskaan ole paljas, vaan sitä suojaa aina kate – joko elävä tai maatuva kasviaines. Voisiko luomuvihannesviljelyä kehittää ottamalla tästä mallia?

Luomuvihannesviljelyssä maa pidetään usein paljaana mekaanisesti kitkemällä. Tavallista on myös käyttää erilaisia katemuoveja. Molemmat poistavat ongelmia satokasvien viljelyn tieltä välittömästi. Orgaaniset katteet voivat potentiaalisesti tehdä saman, mutta vaikuttaen samalla myös monin tavoin hyödyllisesti pitkällä aikavälillä.

Parhaimmillaan näitä pitkän aikavälin vaikutuksia ovat maan vedenpidätyskyvyn kohentuminen, maan lämpötilanvaihteluiden tasaantuminen, pieneliöstön aktivoituminen, maan multavuuden ja ravinteiden kierron voimistaminen sekä eroosion ja savimaiden kuorettumisen ehkäisy. Myös viljelyn omavaraisuus voi lisääntyä.

Orgaanisten katteiden eri muodot

Käytännössä orgaanisen katteen käyttäminen tarkoittaa paksua pintakompostia, elävää kasvipeitettä tai kuolleesta kasviaineksesta koostuvaa katetta.

Niin kutsuttu no-dig -viljelymenetelmä perustuu paksun pintakompostin käyttöön. Erilaiset kerääjä-, alus- ja rivivälikasvustot voidaan puolestaan lukea eläviksi katteiksi. Kuolleen kasviaineksen käyttö tarkoittaa esimerkiksi oljesta, puunkuoresta, lehdistä, tuoreesta ruohosilpusta tai muusta vastaavanlaisesta materiaalista muodostettua katekerrosta. Kuolleen kasviaineksen käyttöä on toistaiseksi tutkittu vähän, eikä sen käyttö ammattivihannesviljelyssä ole vielä kovin yleistä.

Käytännön esimerkki kannustaa kokeilemaan

Toimivia käytännön esimerkkejä ammattimaisesta kateviljelystä on löydettävissä. Esimerkiksi Helen Atthowe on monikymmenvuotisen luomuvihannesviljelyuransa aikana eri puolilla Yhdysvaltoja kehittänyt omalaatuista viljelymenetelmää, joka hyödyntää tehokkaasti sekä elävää että kuolleesta kasvimateriaalista koostuvaa katetta.

Atthowen menetelmä perustuu yksinkertaistettuna monivuotiseen ja lajistoltaan vaihtelevaan apilanurmiseospeltoon, johon keväällä muokataan noin metrin levyisiä viljelykaistaleita taimia ja suorakylvöjä varten.

Kaistaleiden väliin jäävää apilanurmea niitetään koneellisesti satokasvien tyvelle säännöllisesti koko kasvukauden ajan. Loppukaudesta apilanurmea ei enää niitetä, vaan sen annetaan kasvaa satokasvien tyvelle, minkä niitetystä kasvustosta muodostunut katekerros on aiemmin kaudella estänyt. Viljelty maa on siis ympäri vuoden joko elävän tai kuolleen katteen peitossa.

Niittojen ajankohdan määrittää apilanurmen kasvun vaihe. Vanhempi kasvusto on hiilipitoisempaa, ja lisäksi eri vaiheissa ravinnepitoisuudet ovat erilaisia. Myöskään kaikkia välejä ei niitetä samaan aikaan, jotta monivuotisessa kasvustossa elävät hyödylliset hyönteiset eivät joudu tyystin pakenemaan paikalta. Kirjassaan The Ecological Farm (2023) Atthowe kuvaa yksityiskohtaisesti tapoja, joilla suunnitella niittoajankohdat ja apilanurmeen valittavat lajit.

Erilaisia katevaihtoehtoja voi yhdistellä: pintakompostiin perustuvat *no-dig* -viljelypenkit on katettu yksivuotisella viherlannoituskasvustolla, joka kylvettiin satokasvien aluskasviksi ennen niiden korjuuta. Käytävät katettiin keväällä runsaalla tuoreella puuhakkeella.

Kuolleen kasviaineksen käyttö katteena ei ole yksinkertaista

Atthowen harjoittamaan menetelmään ei tietenkään voi siirtyä suoraan. Maan katteiden käsittelykykyä on kehitettävä asteittain.

Yhtäkkisen paksun kuolleesta kasviaineksesta koostuvan katekerroksen muodostaminen voi tuottaa ongelmia. Mikäli maalaji on raskas, paksu kate voi aiheuttaa juuriston hapenpuutetta. Katteiden käyttö kuitenkin edistää lierojen viihtyvyyttä ja niiden tekemiä käytäviä, jotka parantavan veden imeytymistä raskaaseenkin maahan. Erityisesti raskaille maalajeille olisikin käytettävä kuolleesta kasviaineksesta muodostettua katetta vähän mutta usein siten, että maan multavuus ja pieneliötoiminta voivat asteittain parantua.

Koska katteet tutkitusti pidättävät kosteutta maassa tehokkaasti, on kuollut kasviaines paksuna katteena eniten paikallaan kevyillä mailla, joissa kosteus on kasvun minimitekijä.

Mikäli kate asetellaan paikoilleen liian aikaisin keväällä, se voi viivyttää maanpinnan lämpenemistä. Kovin hiilipitoinen kate, kuten olki, voi puolestaan aiheuttaa satokasveille hetkellistä typenpuutetta. Sen hajotus kun vaatii paljon työtä pieneliöiltä, jotka kuluttavat prosessissa typpeä. Hetkellistä typpikatoa voi toisaalta kompensoida lisälannoituksella.

Nuori apilanurmi ja muut tuoreet vihermateriaalit maatuvat nopeimmin vapauttaen typpeä pikaisesti. Pelkän apilanurmen käyttö katteena voi tosin tuoda maahan liikaa typpeä ja vaikuttaa siten satokasvin makuun, kuten Työtehoseuran 1990-luvulla kaalilla tekemissä kokeissa todettiin.

Hiilipitoisemmat katteet myös parantavat maan kasvukuntoa pitkässä juoksussa enemmän. Katemateriaalivalinnoissa olisikin siis pyrittävä monipuolisuuteen niin lajeissa kuin niiden niittovaiheessakin. Maan pieneliöstölle tarjotaan näin monipuolinen seisova pöytä ravinteikkaan multavuuden materiaaliksi.

Vaikka materiaalivalintojen avulla voidaan vaikuttaa katteen hajoamisnopeuteen ja lannoitusvaikutukseen, on tosiasia, että Suomen oloissa typpeä vapautuu mahdollisesti liian hitaasti satokasvien tarpeeseen ja toisaalta liikaa kasvukauden lopussa lisäten huuhtoutumisriskiä. Typpeä vapautuu katteena olevasta kuolleesta kasviaineksesta sen tyypistä riippuen 14–100 vuorokauden kuluttua. Loppukaudesta kylvetyn kerääjäkasvin tai Atthowen tapaan riviväleistä leviävän elävän katteen avulla liian myöhään vapautuvat ravinteet voidaan kuitenkin ottaa talteen seuraavaa kasvukautta varten rakentaen siten maan ravinnevarastoja pitkäkatseisesti.

Oheiskasvien torjunnan kannalta katteen riittävä paksuus riippuu oheiskasvilajistosta. Työtehoseuran tekemien tutkimusten mukaan noin kolmen sentin kerros ruoho- tai muuta vihersilppua tai kahdenkymmenen sentin kerros olkea riittää, kun niitä lisätään useamman kerran kaudessa. Puuhaketta, joka sopii parhaiten monivuotisille kasveille tai penkkien väleihin, tarvitaan noin 20 senttiä paksu kerros.

Kate ei tietenkään torju oheiskasveja täydellisesti, mutta tavoitteeksi riittänee niiden vähentäminen kohtuulliselle tasolle. Väliharauksen voinee tarvittaessa suorittaa katteiden levityskertojen välissä.

Orgaaniset katteet paremman huomisen ratkaisuna

Katteiden käytön aloittaminen ei ole samanlainen kertalaakin ratkaisu kuin katemuovit. Vaikka osa orgaanisilla katteilla saavutetuista eduista ovat välittömiä, pedataan katteiden käytöllä tulevia kasvukausia maan yleistä vointia kohentamalla ja mahdollisesti myös omavaraisuutta lisäämällä.

Koska katteiden levitykseen ei Suomessa ole markkinoilla koneistusta, on levitys työlästä, jos vertaa kustannuksia vain yhteen tehtävään, kuten oheiskasvien poistoon. Mutta jos katsotaan orgaanisen katteen kaikkia hyötyjä pitkällä aikavälillä, tilanne voi näyttäytyä kateviljelylle hyvinkin edullisessa valossa.

Orgaanisiin katteisiin perustuvan viljelyn kehittäminen valistunutta varovaisuutta noudattaen vaatii leveää tietorintamaa sekä kokeilunhalua ja -mahdollisuutta. Parhaassa tapauksessa se tuo vihannesviljelyä lähemmäs luonnollisuutta kannattavalla tavalla.