Maatilakohtaiset hiilitasemallinnukset ovat osa tulevaisuutta. Mallinnusta varten kehitetyt laskurit ovat yleistyneet viime vuosina, ja tuottajalla on mahdollisuus vertailla useamman laskurin tuloksia. Tilakohtainen hiilitase lasketaan arvioimalla tuotannon aiheuttamia päästöjä ja vertailemalla niitä sidotun hiilen määrään.
Matemaattisesti hiilitaselaskenta ei ole erityisen monimutkaista, se perustuu yksinkertaisiin kerto- ja jakolaskuihin. Eri kasveille, eläimille, maalajeille, viljelytoimenpiteille ynnä muille on olemassa tietyt laskennalliset päästökertoimet, joita sovelletaan laskuriin syötettyihin arvoihin. Päästökertoimet perustuvat IPCC:n (Intergovernmental Panel on Climate Change) tietokantoihin, jotka sisältävät tuhansia erilaisia laboratorio- ja kenttäkokeiden tuloksia. IPCC:n tietokantojen lisäksi on olemassa myös maakohtaisia kertoimia, joiden avulla pyritään tekemään mahdollisimman tarkkaa paikallista mallintamista.
Kasvihuonekaasut maataloudessa
Maatalouden tuottamia kasvihuonekaasuja on kolme: hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4) ja typpioksiduuli (N2O). Näistä kolmesta typpioksiduuli on voimakkain; sen kasvihuonevaikutus on noin 300-kertainen hiilidioksidiin verrattuna. Hiilitaselaskurissa typpioksiduulipäästöt mallinnetaan lannoituksen kautta, jolloin arvioidaan N2O-päästöjen potentiaali.
Metaanipäästöt lasketaan eläinten määrän, lajin ja painon perusteella. Ruokinta, laidunnus ja lannankäsittely ovat merkittäviä tekijöitä laskettaessa kokonaispäästöä, joten laskuriin kannattaa syöttää mahdollisimman yksityiskohtaiset tiedot.
Hiilidioksidipäästöt koostuvat lähinnä eloperäisen aineksen hajoamisesta, jolloin maaperä hengittää hiilidioksidia ulos. Laskurit haluavat tietää, paljonko satokauden aikana maahan on tullut uutta orgaanista ainesta, ja paljonko sitä on poistunut kasvista, muokkauksesta ja maaperän rakenteesta riippuen. Toinen hiilidioksidipäästöjen lähde ovat fossiiliset polttoaineet, joita käytetään konetyössä, mutta myös mahdollisissa tilan ulkopuolisissa panoksissa, kuten teollisissa lannoitteissa tai kasvinsuojeluaineissa.
Kehitettävää ja tulevaa
On huomioitava, etteivät tilakohtaiseen käyttöön tarkoitetut laskurit ole yhtä tarkkoja kuin tutkijaryhmien tuottamat laskelmat. Laskurilla tehty maatilan hiilitase on karkea, suuntaa antava arvio, jonka avulla voidaan tehdä johtopäätöksiä tilan kokonaispäästöistä. Laskurista riippuen mallinnus tehdään yleensä vain vuodelle kerrallaan, mutta kokonaiskuvan saamiseksi on tärkeää verrata vuosia keskenään. Lämpötilan, kosteuden ja sadon onnistumisen aiheuttamat vaihtelut vaikuttavat lopulliseen tulokseen. Parhaita hiilinieluja laskureissa ovat nurmet, erityisesti monivuotiset. Myös talvikauden kasvipeitteisyydellä on valtava merkitys peltoviljelyn hiilitaseeseen.
Tuotannon tehokkuus ja intensiivisyys vaikuttavat suoraan yksikkökohtaisiin kasvihuonepäästöihin, mutta kokonaiskuva on monimutkaisempi. Luomutuotannon näkökulmasta nykyisissä hiilitasemallinnuksissa tämä on ilmeinen epäkohta. Luomun hyödyt, esimerkiksi maaperän terveys, edut luonnon monimuotoisuudelle tai eläinten hyvinvointi eivät näy laskennassa. Tämä haaste on yleisesti tunnistettu tutkimuskirjallisuudessa ja on yksi kehityskohteista.
Tulevaisuudessa tietoja maatilakohtaisesta hiilitaseesta tullaan tarvitsemaan aiempaa enemmän, ja maatilan on kyettävä osoittamaan oma kykynsä hiilen sitomiseen ja päästöjen hillitsemiseen. Toistaiseksi on liian varhaista esittää varmaa arviota kehitteillä olevien hiilimarkkinoiden taloudellisesta merkityksestä suomalaiselle viljelijälle, mutta hiilitaselaskennan logiikka ja laskurit tulevat joka tapauksessa olemaan keskiössä arvioitaessa yksittäisen tilan potentiaalia päästökaupalle.
Keväällä kynnetty maa lämpenee syksyistä kynnöstä nopeammin. Maan lämpeneminen nopeuttaa itämistä ja antaa viljelykasveille paremman kilpailuaseman rikkoja vastaan.
Artikkeli on tuotettu osana LuomuHiili-hanketta (OrganicClimateNET), joka on rahoitettu EU:n Horizon-ohjelmasta.
Teksti: Joonas Jokela
Kuvat: Noora Mantere
