Ylen julkaisema Luomuviljelyn nurja puoli -dokumentti on herättänyt tunteita ja keskustelua. Me Luomuliitossa katsoimme elokuvan ja käymme läpi siinä esitettyjä väitteitä suomalaisen luomutuotannon näkökulmasta.

Dokumentti on kuvattu hetkellä, jolloin luomumarkkina kävi aallonpohjalla. Sittemmin esimerkiksi Ranskassa kauppa luomuun erikoistuneissa kaupoissa on kääntynyt takaisin kasvuun. Suunta on kääntynyt myös monissa muissa EU-maissa.

Kyllä, luomua ostetaan yhä enemmän isoista marketeista kauppojen omien tuotemerkkien alla. 

Kyllä, myös luomutiloilla kamppaillaan alhaisten tuottajahintojen kanssa.

Kyllä, Suomessakin puhutaan luomutuotteiden korkeammista marginaaleista ruokakaupoissa, mutta suomalaiset kauppaketjut eivät luovuta näitä tietoja julkisuuteen.

Ei ole yllättävää, ettei raakana Espanjassa poimittu tomaatti maistu juuri miltään.

Luomun tuotantoehdot koskevat ympäristön- ja eläintensuojelua, eivätkä ne ota kantaa työntekijöiden palkkauksen kaltaisiin asioihin. Maataloustyö on ihan globaalilla tasolla matalapalkkaista ja työllistää paljon siirtolaistyöläisiä. Hyvä uutinen on se, että CAPiin on tullut mukaan sosiaalinen ehdollisuus, joka ottaa kantaa työntekijöiden oikeuksiin.

On ihan totta, että panosteollisuus on havainnut kasvavan markkinan luomuviljelyssä. Luomutuotannossa kaupallisetkin kierrätyslannoitteet on valmistettu uusiutuvista kierrätysravinteista. Luomuun hyväksyttyjen torjunta-aineiden käyttö Suomessa on marginaalista, ja niitä hyödynnetään lähinnä puutarhaviljelyssä. Yleisimmin käytössä on ns. biologisia menetelmiä, esimerkiksi mansikoita vaurioittavien punkkien petohyönteisiä.

Kyllä, luomuviinin tuotannossa käytetään usein kuparisulfaattia sienitautien torjunnassa.

Dokumentissa mainitut piin oksidit, mangaani ja sinkki ovat hivenaineita, joita kasvit tarvitsevat kasvuunsa.

Mitä tulee eläinten hyvinvointiin, kaikille luomukotieläintiloille tehdään vuosittain luomutarkastus, jolla varmistetaan, että tilalla noudatetaan luomun tuotantoehtoja. Mikäli tarkastaja havaitsee eläinten hyvinvoinnissa puutteita, hän on yhteydessä eläinlääkäriin, joka tekee tilalle vielä erillisen eläinsuojelutarkastuksen. Muilla kuin luomukotieläintiloilla ei ole säännöllistä kotieläintuotannon tarkastusta.

Suomessa ei (vielä) ole tuhansien lypsylehmien luomutiloja eikä Almerían kaltaisia kasvihuonemeriä, mutta kansainvälisen kaupan myötä näiltäkin tulevia tuotteita myydään myös kotimaan ruokakaupoissa.

Myös Suomessa rakenteet, markkinatalous ja politiikka ohjaavat tiloja laajentamaan jatkuvasti, myös luomussa. Samalla tilamäärä vähenee, joten jäljelle jäävät tilat ovat koko ajan suurempia. Dokumentti herättääkin ansiokkaasti pohtimaan, minkälaiseen suuntaan haluamme luomumaataloutta kehittää. Suomessa luomutilat ovat vielä hyvin moninaisia – kooltaan ja tuotantosuunniltaan erilaisia. Tuotannon koneistamisella on saatu lopputuotteiden hintaa alemmas niin luomu- kuin tavanomaisessakin tuotannossa. Käsityövaltaisemmalle ns. artesaaniluomullekin on kysyntää, mutta kysymys on, kuinka paljon enemmän kuluttajat ovat valmiita maksamaan tällaisesta tuotannosta.

Lopuksi, kuten dokumentin lopussa korostettiinkin, luomu on hyväksi niin kuluttajille kuin ympäristöllekin. Me Luomuliitossa teemme tiedepohjaista luomuviestintää jatkossakin.

Noora Mantere