Kotiseudullani on aikaisemmin havaittu koloradonkuoriaisia perunaviljelemillä. Viljelen itsekin perunaa. Miten kuoriaisen havaitessaan tulisi toimia?
Mikäli viljelet perunaa myyntiin tai omiin tarpeisiin erityisesti Kaakkois-Suomessa, mutta myös Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueilla, tutki perunamaasi ja varmista, ettei siellä ole koloradonkuoriaisen munia, toukkia eikä aikuisia yksilöitä. Mikäli sellaisia löytyy, ilmoita havainnosta välittömästi Ruokavirastoon (kasvinterveys@ruokavirasto.fi).
Toimintaohjeet ja yhteystiedot löytyvät Ruokaviraston tiedotteesta.
Kaakkois-Suomen alueella on suurin riski koloradonkuoriaisen leviämiselle, koska siitä on tullut Laatokan etelä- ja lounaisosiin pysyvä tuholainen jo 1970-luvun lopulla. Myrskytuulet tuovat sieltä aikuisia kuoriaisia Suomen puolelle, ja pysyvien esiintymien muodostuminen on mahdollista myös Suomessa.
Tarkkailua pitää jatkaa syksyyn saakka. Jos epäilet löytäneesi koloradonkuoriaisia, ota ne talteen, jotta paikan päälle tullut tarkastaja pystyy tekemään kuoriaisen lajimäärityksen.
Laita epäilyttävä kuoriaisaikuinen, toukka tai lehdellä oleva munaryhmä tiiviiseen muovi- tai lasipurkkiin (ilmareikiä kanteen) ja laita ruuaksi perunan lehtiä. Muovipussista kuoriainen pystyy karkaamaan puremalla reiän pussin läpi.
Merkitse kuoriaisen löytymispaikka peltoon kepillä, merkkinauhoilla tms., jotta paikka löytyy myöhemmin. Älä tallaa äläkä sekoita kasvustoa. Keskeytä työsi perunamaalla, kunnes olet ilmoittanut havainnosta kasvintarkastajalle ja keskustellut tilanteesta.
Tarkastaja käy tarvittaessa paikan päällä varmistamassa kuoriaishavainnon. Jos kyseessä on koloradonkuoriainen, tarkastaja antaa ohjeet siitä, miten jatkossa toimitaan.
Voit myös ottaa esim. kännykällä tai digikameralla kuvia ja lähettää ne Ruokavirastoon, jolloin varmistuksen saa nopeasti. Ilmoituksen vastaanottaja neuvoo jatkotoimenpiteet.
Vertailu leppäpirkon toukkien ja koloradonkuoriaisen erottamiseksi.
Oman ELY-keskuksen luomuvalvontaan kannattaa olla myös yhteydessä heti, jos löydös varmistuu koloradonkuoriaiseksi. Kasvinterveyden valvonnan määräykset menevät luomutuotantoehtojen yli, joten on mahdollista, että Ruokavirasto määrää alueen käsiteltäväksi torjunta-aineilla, silloin kun mekaaniset keinot eivät riitä. Torjunnan tapa ratkaistaan tapauskohtaisesti kuoriaisesiintymän koon ja kasvukauden ajankohdan mukaan. Torjunta-aineilla käsitelty lohko palautetaan siirtymävaiheen alkuun.
Ruokavirasto tekee yleensä koloradonkuoriaisten toukkapesäkkeiden käsittelyn. Tästä tai muistakaan Ruokaviraston tekemistä toimenpiteistä ei laskuteta viljelijää. Viljelijän itsensä tehtäväksi määrätyt toimenpiteet viljelijän tulee tehdä omalla kustannuksellaan.
Mikäli kasvintuhoojan hävittämiseksi annetun torjuntapäätöksen täytäntöönpanosta aiheutuneet kustannukset ja aiheutuneet vahingot ovat poikkeuksellisen suuret ja niillä on toimijan elinkeinolle kohtuuttoman suuri merkitys, tai korvaaminen on toimijan elinkeinon jatkamisen kannalta tarpeellista, viljelijä voi hakea Ruokavirastolta korvausta valtion varoista.



Brita Suokas
Asiantuntija, luomuvalvonta ja -tuet
+358 44 528 8722
brita.suokas@luomuliitto.fi