Mäntylän tila laidun lehmä

Mäntylän tila

Luomuviljelyn edelläkävijöitä Kiuruvedellä

Mäntylän tilalla, Kiuruveden Aittojärvellä on Tuomo ja Jaana Tikan johdolla harjoitettu luomutuotantoa jo yli neljännesvuosisata. Tällä hetkellä luomukasvintuotannossa on reilut 250 hehtaaria. Pelloilla viljellään rehua omalle karjalle sekä tuotetaan sertifioitua kylvösiementä paikalliselle Peltosiemenen pakkaamolle.

Aiemmin tilalla oli luomumaidontuotantoa, mutta siitä on pari vuotta sitten luovuttu, ja nykyisin lypsylehmät ovat tavanomaisessa tuotannossa. Karjassa on lehmiä yhden robotillisen verran, maito toimitetaan Maitosuomelle ja teuraat sekä välitysvasikat A-Tuottajille.

Mäntylä siirtyi kerralla luomuun vuonna 2000 kasvavan markkinan, taloudellisten mahdollisuuksien ja uuden oppimisen innostamana – Kiuruvedellä vallitsi tuolloin luomubuumi, ja kaupungin strategia tuki muutosta. Kiuruvesi nimesikin itsensä Luomu-Suomen pääkaupungiksi.

Vaikka yleisesti Suomen maatalous on paininut taloushaasteiden kanssa, on toiminta Mäntylän tilalla ollut tähän asti kohtuullisen kannattavaa; työtä tehdään päivittäin omin voimin, ja sesonkiaikoina apuna on kausityövoimaa. Kustannukset pyritään minimoimaan, mutta tarpeelliset investoinnit tehdään ajallaan, jotta toiminta kehittyy. Viimeisin isompi investointi oli uuden kuivurin rakentaminen, jotta vilja saadaan laadukkaasti ja tehokkaasti varastoon.

Tulevaisuudessa Mäntylän tilalla aiotaan jatkaa suurin piirtein nykyisessä muodossa, joskin kasvinviljelyn puolella toimintaa tarvittaessa sopeutetaan markkinoiden ja maatalouspolitiikan mukaan.

Luomuviljelyn parhaiksi puoliksi tilalla koetaan vähäisemmät ostopanokset ja peltojen kasvukunto.

– Pellot kasvavat hyvin ja ovat elinvoimaisia, Tuomo kertoo.

Terveisinä kollegoille Mäntylältä todetaan, että luomuviljely voi olla haastavaa esimerkiksi kestorikkakasvien suhteen, mutta se on myös erittäin mielenkiintoista.

– Luomutuotteista kannattaa maksaa vähän ekstraa, kun niihin perehtyy!

Tilaesittely on tuotettu osana Uutta virtaa Järvi-Suomen luomuun -hanketta, jota rahoittaa Euroopan maaseuturahasto 2023-2027. Lue lisää tilaesittelyitä.