Lehmiä Juvan Muumaan laitumilla

Juvan Muumaa

Luomumaitoa yhteistyöllä

Juvan sydämessä sijaitsee esimerkillinen luomumaitotila, jonka toiminnasta vastaavat yrittäjät Heli Ahonen, Heikki Teittinen, Kimmo Seppänen ja Anssi Laamanen. Tilalla on laaja, 470 hehtaarin peltoala, ja sen päätuotantosuunta on kotieläintuotanto, jossa luomulypsylehmiä on noin 120 sekä lisäksi nuorkarjaa.

Kaikki eläimet ovat luomuvalvonnan piirissä, ja tila on tuottanut luomumaitoa yhteisnavetassa alusta asti – siirtyminen luomuun tehtiin kokonaisvaltaisesti jo vuosituhannen vaihteessa. Vahva panostus luomuun syntyi aikanaan Suomen EU-jäsenyyden myötä, jolloin yrittäjät näkivät kehittämisen ja laajentamisen tarpeen sekä mahdollisuuden.

Eläinten hyvinvointiin on paneuduttu paljon ja toteutettu siihen liittyviä ratkaisuja. Pihattonavetassa on automaattilypsy, mikä antaa lehmille vapauden tulla lypsylle silloin, kun ne itse sitä haluavat. Laidunnusta hyödynnetään mahdollisimman paljon kaikenikäisten ruokinnassa, ja tässä mainiona apuna toimivat taitavat paimenkoirat. Vasikoiden alkutaipaleella turvaa ja ravintoa tarjoavat imettäjälehmät, joiden seurassa kuluvat niiden ensimmäiset elinkuukaudet.

Tilan tuotteet päätyvät Juustoportti Food Oy:lle ja sen kautta kuluttajien pöytiin. Tuotannon kannattavuutta sekä tuntimäärää seurataan tarkasti, ja tällä hetkellä voidaan aidosti sanoa, että toiminta on taloudellisesti terveellä pohjalla. Tulevaisuuden ajatuksena on löytää tilalle jatkaja, jolle kokonaisuus voitaisiin hallitusti siirtää.

Juvan Muumaa on erinomainen esimerkki suomalaisesta innovatiivisesta ja vastuullisesta maataloudesta, jossa luonto ja kotieläimet ovat toiminnan keskiössä. Luomutuotanto nähdään haasteellisuuden sijaan mielenkiintoiseksi tuotantotavaksi, jossa viljelijän ammattitaito ja toimenpiteiden oikea-aikaisuus nousevat tärkeiksi tekijöiksi.

– Luonnonmukainen tuotanto on ainut tuotannonala, jossa tuotetaan oikeasti tuotteita kestävällä tuotantotavalla, ympäristö ja terveys huomioon ottaen, samalla myös sekä viljelijä, että kuluttaja huomioiden, Anssi toteaa.

Imettäjälehmä ja vasikoita Juvan Muumaa navetassa

Tilaesittely on tuotettu osana Uutta virtaa Järvi-Suomen luomuun -hanketta, jota rahoittaa Euroopan maaseuturahasto 2023–2027. Lue lisää tilaesittelyitä.