Vuohi syö ruohoa rakennuksen edustalla

Mitä hoitokerta tarkoittaa puhuttaessa luomueläinten lääkinnästä?

Kun luomueläin sairastuu tai loukkaantuu, sitä on ryhdyttävä hoitamaan terveeksi aivan samoin kuin kaikkia tuotantoeläimiä. Jos hoitoon tarvitaan lääkkeitä, niitä pitää käyttää eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti. Vaikka luomutuotannossa muutoin on GMO-kielto, lääkevalmisteiden käyttämisen osalta siitä poiketaan, eli niitäkin lääkkeitä saa antaa, joiden valmistuksessa käytetään muuntogeenisiä organismeja (GMO).

Hoitokerran käsite tulee EU:n luomuasetuksen lääkehoitoja koskevista tuotantosäännöistä. Asetuksessa määrätään, että eläimiä, joiden tuotantoelinkaari on alle vuoden, voidaan hoitaa lääkkeillä yhden hoitokerran ajan sen elinaikana. Eläimille, joiden tuotantoelinkaari on yli vuoden, on sallittua antaa lääkevalmisteita korkeintaan kolmena hoitokertana 12 kuukauden aikana ilman, että eläin menettää luomustatuksensa.

Alle vuoden kestävä tuotantoelinkaari on teuraskaritsoilla ja lihasioilla. Yli vuoden kestävä tuotantoelinkaari on lypsy- ja emolehmillä, uuhilla, kutuilla ja emakoilla sekä munivilla kanoilla. Jos eläimelle kertyy lääkehoitokertoja enemmän kuin on sallittua, eläin palautetaan eläin- ja/ tai tuotekohtaisen siirtymävaiheen alkuun. Siirtymävaiheen aikana ei eläintä eikä sen tuotteita voi markkinoida luomuna. Jos eläin tuottaa maitoa siirtymävaiheen aikana, maidon saa antaa omalla tilalla oleville luomueläimille SV2-rehuna.

EU:n luomuasetus määrittelee, että loislääkitys, rokotukset ja pakolliset taudinvastustusohjelmiin kuuluvat lääkitykset eivät kerrytä hoitokertoja. Tämän enempää hoitokertaa ei asetuksessa kuvata, jäsenmaat tekevät sen valvontaohjeissaan.

Ruokaviraston luomuehtojen hoitokertaan sisältyvät yhtä sairastapausta varten annetut lääkitykset, kun kyseessä on saman sairauden hoito. Eläintenhoitajan pitää seurata hoitokertojen määrän kertymistä. Tarkasteluajanjakso on 12 kuukautta taaksepäin viimeisimmästä lääkintäjaksosta.

Yhden hoitokerran määrittely on helppoa silloin, kun kyseessä on esimerkiksi yksi vamma, yksi eläinlääkärikäynti ja yksi lääke. Monimutkaisemmissa, pitkäkestoisissa sairastapauksissa eläintenhoitajan pitää pyytää eläintä hoitavalta eläinlääkäriltä lausunto siitä, mikä hoitojakso koskee yhtä ja samaa sairastapausta.

Vasikoiden nupoutuksen ja karjuporsaiden kuohitsemisen ja muidenkin Ruokaviraston luomuehdoissa lueteltujen kivuliaiden toimenpiteiden aikana annettavien lääkkeiden käyttöä ei kirjata mukaan hoitokertoihin.

Brita Suokas
Luomuvalvonta ja -tuet
+358 44 528 8722
brita.suokas@luomuliitto.fi