Jos luomuvasikalle annetaan tavanomaista ternimaitoa, eläin menettää luomukelpoisuutensa ja sen on käytävä läpi 12 kuukauden siirtymävaihe.
Voiko mobiilikanala olla luomussa?
Mobiilikanala voi olla myös luomussa, ja ulkomailla luomumunia onkin jo pitkään tuotettu siirrettävissä kanaloissa eli mobiilikanaloissa.
Onko totta, että luomukotieläintiloilla pitää nollavaroaikalääkkeilläkin soveltaa 48 tunnin varoaikoja?
Vuoden 2022 alusta alettiin soveltamaan uutta EU:n luomuasetusta, jonka myötä myös nollavaroajallisten lääkkeiden kanssa pitää noudattaa 48 tunnin vähimmäisvaroaikaa.
Kuinka haetaan lupaa hankkia tavanomaisia jalostuseläimiä luomutilalle?
Olen etsinyt luomueläimiä Ruokaviraston luomueläinrekisteristä, ei löydy sopivia. Meillä on 32 poikinutta emolehmää. Onko niin, että saan hakea lupaa kolmen emolehmähiehon ostamiseen? Laumassa on nyt kaksi siitossonnia. Saanko hakea lupaa ostaa tai vuokrata kaksi vai kolme siitossonnia varmuuden vuoksi? Meillä on…
Saako muniville luomukanoille antaa virikerehuksi tavanomaista olkea?
Sekä virikerehun että karkearehun tarkoitus yksimahaisilla on tarjota eläimille puuhastelua.
Suosin luomumaitotuotteita, mutta vasikoiden erottaminen emoistaan mietityttää. Onko kukaan selvittänyt, kuinka paljon haittaa olisi siitä, että vasikka saisi olla emänsä kanssa?
Vuosien varrella moni on ollut huolestunut vasikoiden siirtämisestä pois emon luota juuri lypsykarjatiloilla. Maitotiloilla – myös luomutiloilla – lypsylehmän maito lypsetään myyntiin, joten vasikat otetaan pois emojen alta aika pian poikimisen jälkeen. Joillakin tiloilla tosin käytetään imettäjälehmiä, jotka nimensä mukaan imettävät…