Mantere-kimalainen-valkoapilassa

Tutkimustieto vahvistaa luomutuotannon ympäristöhyödyt

Luomutuotannon myönteiset vaikutukset luonnon monimuotoisuudelle ovat tutkimusten perusteella kiistattomat ja kasvihuonekaasupäästöt luomussa pienemmät tavanomaiseen tuotantoon verrattuna. Luomuliitto painottaa syyskokouksensa kannanotossa, että tämä tulisi tunnistaa ja tunnustaa poliittisessa päätöksenteossa.

Seinäjoella 11.–12.11. pidetyillä valtakunnallisilla Luomupäivillä kuullut tutkijapuheenvuorot puhuvat selkeästi luomutuotannon puolesta. Agroekologian apulaisprofessori Johan Ekroos Helsingin yliopistosta kertoi esityksessään, että luomutuotannon hyödyt luonnon monimuotoisuudelle ovat kiistattomat. Ne perustuvat ensisijaisesti luomupeltojen rikkaampaan kasvilajistoon, joka ruokkii monimuotoista selkärangattomien joukkoa, erityisesti pölyttäjiä. Luomukotieläintilojen hyödyt linnuston monimuotoisuudelle on tutkimustiedolla vahvistettu jo aiemmin. 

– Luomu todellakin tuottaa sen minkä lupaa: ruokaa yhdessä luonnon kanssa. Luomu näyttää suuntaa koko maataloussektorille. Kaikki keinot tulisi ottaa käyttöön, jotta saisimme viennin vetämään ja kotimaan markkinat toimimaan paremmin, koska pelkkä tukipolitiikka ei riitä luomutuotannon kestävän kasvun tueksi, kertoo Luomuliiton toiminnanjohtaja Susann Rännäri.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Elena Valkama esitteli tapahtumassa tuloksia mallinnustutkimuksista, joiden mukaan maataloustuotannon kasvihuonekaasupäästöt ovat luomussa pienemmät kuin tavanomaisessa tuotannossa. Luomutuotannossa myös maaperän hiiltä häviää huomattavasti vähemmän kuin tavanomaisessa tuotannossa, joissain tapauksissa luomupellot toimivat jopa hiilinieluina, eli hiilen sidonta on hajotusta suurempaa. Valkama huomautti, että maan voimakas muokkaus esimerkiksi kyntämällä aiheuttaa hiilen hävikkiä pellosta ja että käyttämällä kerääjäkasveja ja keventämällä muokkausta saadaan maan hiilitasetta parannettua entisestään.

– Luomutuottajat ovat vahvoilla, jos ja kun tulevaisuudessa maaperän hiilensidonnasta maksetaan korvauksia. Tämä parantaisi luomutuotannon taloudellisia edellytyksiä entisestään, kommentoi Luomuliiton puheenjohtaja Janne Rauhansuu.

Luomuliiton syyskokouksen kannanotto esitettiin Luomupäivien yhteydessä 12.11.