Tiedotteet

Ystävänpäivän aaton jäsentreffit Saloniemellä

Saloniemen tila on laitilalainen luomumaidontuotantotila

Lypsäviä eläimiä tilalla ovat länsi- ja itäsuomen alkuperäisrotuiset naudat sekä vuohikutut. Tila sijaitsee Satakunnan ja Varsinais-Suomen rajoilla pesimälinnustoltaan poikkeuksellisen lajirunsaan Otajärven rannan tuntumassa. Karja pitää rantojen ruovittumista kurissa laiduntamalla.

Vuohien perässä ei tarvitse ihmisten juosta, kun apuna ovat koulutetut paimenkoirat.

Vuohien perässä ei tarvitse ihmisten juosta, kun apuna ovat koulutetut paimenkoirat.

Saloniemet ovat erikoistuneet alkuperäisrotujen maidon jalostamiseen. Saloniemen juustot tunnistaa hauskoista nimistä ja etiketeistä. Jos olet nähnyt esimerkiksi Tahdonvoima, Ensilempi tai Syrjähyppy – nimisiä juustoja, ne ovat olleet Saloniemen juustolasta kotoisin. Lihaakin myydään, kun sitä on ja siitä on jalostettu myös makkaraa. Onpa työn alla myös oman jogurtin kehittäminen. Jogurtin tekemistä on harjoiteltu ja nyt siinä tuntuu pikkuhiljaa olevan sopiva koostumus -toteaa emäntä ja maistiaisia saaneet jäsentreffiläiset nyökyttelevät ja huokailevat autuaina. Iso osa Saloniemen luomulaatuisista maitojalosteista nautitaan pääkaupunkiseudulla, missä niillä on viitisentoista jälleenmyyjää. Saloniemet pakkaavat ja kuljettavat tuotteet itse Raumalle terminaaliin, mistä ne kulkevat eteenpäin.
Maatila ja juustola työllistävät yrittäjäpariskunnan lisäksi puolitoista henkeä ulkopuolista työvoimaa. Emäntä tarjoaa päivittäin ruoan myös työväelle. Kanssakäyminen on niin tiivistä, että työntekijät lasketaan melkein kotiväkeen kuuluviksi. Työssä ollaan kiinni kokopäiväisesti, eikä lomien ylellisyyttä tunneta sen enempää kirkkopyhinä kuin sairaanakaan. – Kerran olimme yötä Helsingissä, mutta yöllä naapuri soitti, että teidän lehmät on meidän pihalla. Meinattiin, että jos heti lähdetään, ollaan kahden ja puolen tunnin päästä kotona, soitettiin ja herätettiin kumminkin lomittaja. Miten aina tapahtuukin jotain tuollaista, kun reissussa ollaan, nauraa emäntä.
Tilan kaksi työkoiraa on koulutettu itse. Lypsettäviä eläimiä ajetaan useaan kertaan päivässä pihan poikki pihatosta lypsylle ja takaisin, ja koirat ovat suurena apuna karjan siirroissa. Siitossonnin kanssakin ne pärjäävät, mutta pukin puskaisut ovat vaarallisia. Musta Laku-pukki on oikea houdini – sitä eivät mitkään ihan heppoiset aidat ja ovet pidättele, kun kuonoon leijailee kutsuva kutuntuoksu. Laku paukuttaa kiukkuisena seinää, kun on kalunnut vieraiden tarjoamat kerput, mutta on kyllä muuten kiltti, pulkanvedossakin ansioitunut.
Jäsentreffiläiset olivat vaikuttuneita yrittäjäpariskunnan uutteruudesta ja rohkeudesta. Maatilan kehittäminen ja juustolan tuotantomäärien kasvattaminen on ollut nopeaa, mutta siinä ei ole hätiköity tai hutiloitu. Lapsillekin on mahdollistettu hevosharrastus omassa pihapiirissä, mikä helpottaa samalla maaseudun asukkaille tuttua kuljetusrumbaa. Parituntinen vierähti tilalla nopsasti ja vierailija huomasi hymyn olevan herkässä koko loppupäivän ajan, mistä kiitokset vierailun tarjoamalle kiliterapialle.