Tiedotteet

Vuoden Luomuyritys perusti konttiteurastamon

Luomuliitto ry on palkinnut Isokummun luomulammastilan Vuoden Luomuyritys -palkinnolla. Tilan yrittäjät Satu ja Pasi Kumpulainen ovat perustaneet oman konttiteurastamon 2007 valmistuneen lampolan yhteyteen.

Ekologinen ja eettinen ruuantuotanto on Isokummun yritystoiminnan ytimessä. Tilalla kasvatetaan suomalaisia lammasrotuja – kainuunharmaita sekä suomenlampaita – joiden liha myydään pääasiassa suoraan asiakkaille.

– Emme voisi viedä eläimiämme suureen teurastamoon pitkän matkan päähän. Kun Polson lammasteurastamo paloi, meille oli selvää ottaa myös teurastus ja leikkaus haltuun, kertoo Satu Kumpulainen projektin alkumetreistä.

Kesäisin lampaat laiduntavat maisemanhoitokohteissa Lohtajan Kalarannan kulttuurihistoriallisessa perinnemaisemassa ja Kalajoen Ämmänrannan luonnonsuojelualueilla. Kaikki 250 uuhta karitsoineen saavat laiduntaa kesällä ja muinakin aikoina jaloitella, kuten luomutuotannossa edellytetään.

Luomutilan arkeen osallistuu myös tilan Green Care -toiminnan asiakkaita. Tilalla tarjotaan kuntouttavaa työtoimintaa aikuisille kehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille.

– Luomutilat ovat usein monipuolisia, mutta Isokummun yrittäjät yhdistävät monipuoliseen maataloustuotantoon myös sosiaalisen ja kulttuurisen ulottuvuuden, kiittelee Luomuliiton puheenjohtaja Pauli Talvitie.

– Halusimme palkinnon myötä myös juhlistaa Suomen Lammasyhdistyksen 100-vuotisjuhlavuotta. Isokummun yrittäjät tuovat tilallaan lammastuotannon perinteet sosiaalisen median ja innovaatioiden nykyaikaan, täydentää Luomuliiton edunvalvontajohtaja Susann Rännäri.

Vuoden Luomuyrittäjä -palkinto jaettiin Porissa järjestettyjen valtakunnallisten Luomupäivien yhteydessä 15.11. Samassa yhteydessä myönnettiin myös luomukonkarin tunnustus luomuviljelijä Urho Karille. Lypsykarjatilaa 1950-luvun loppupuolelta Etelä-Pohjanmaan Lehtimäellä viljellyt Kari on ollut paitsi luomuviljelyn uranuurtaja, peloton tutkija ja kokeilija, myös luomualan ahkera edunvalvoja. Sekä Etelä-Pohjanmaan Ekoviljelijät ry:tä että Luomuliittoa perustamassa ollut Kari on toiminut myös molempien yhdistysten puheenjohtajana.

Lisätiedot:

Satu Kumpulainen
Isokummun lammastila
040 739 9027

Susann Rännäri
Edunvalvontajohtaja, Luomuliitto ry
040 144 6160