Tiedotteet

Vuoden Luomuyritys 2011: Kiven Säästöpossu

Luomuliitto palkitsi Vuoden Luomuyrityksenä Kiven Säästöpossun. Palkitseminen tapahtui Tuotanto kasvuun –Luomupäivän päätteeksi Mikkelissä 9.11.

– Luomu tarvitsee edelläkävijöitä, jotka osaavat myös tuoda esiin, mitä luomutuotanto on ja mihin siinä pyritään, perustelee valintaa Luomuliiton hallituksen varapuheenjohtaja Jukka Lassila.

Karkkilalainen Kiven Säästöpossu pitää sisällään niin sianlihan tuotantotilan kuin myös tilateurastamon. Tila on erikoistunut luomusianlihan suoramyyntiin kotitalouksille. Kesällä possut ovat ulkotarhassa ja asiakkaat voivat katsella niitä samalla kun käyvät ostamassa lihaa.

”Nämä possut eivät joudu kärsimään pitkistä kuljetusmatkoista, matkaa sikalasta teurastamoon on parikymmentä metriä. Myytävä liha on varmasti tuoretta, koska sikoja teurastetaan tilausten perusteella”, todetaan yrityksen nettisivuilla.

Tilateurastamon toiminta alkoi vuonna 1991 Tarja-Leena ja Seppo Kiven keksiessä uutta toimintaa maatilalleen lihasikojen kasvatuksen lisäksi. Maatilan peltoja oli viljelty luomuna vuodesta 1989 alkaen ja 1999 myös tilan sikatalous siirtyi luomuun.

Vuonna 2005 tila siirtyi Reetta Kivelle ja Timo Kolille. Teurastamon pyörittämisen ohessa tilalla on sittemmin rakennettu ahkerasti. Kuivalantala, uusi luomulihasikala, teurastamon pakkasvarasto sekä hakelämpökeskus luovat pohjaa tilan pitkäjänteiselle kehittämiselle.

Yhteistyö luomurehuviljan tuottajien kanssa on vakiintunut toimivaksi kuluneiden vuosien aikana. Aktiivinen keskustelu kuluttajien kanssa pakottaa yrityksen kriittiseen oman toiminnan tarkasteluun. Tila sinnittelee toistaiseksi ilman ulkopuolista henkilöstöä yrittäjäperheen voimin. Arkisen aherruksen lisäksi paperinpyöritys tällä tilalla on huipussaan: perusmaatalous, sikojenpito, luomutuotanto ja liha-alan laitos tuottavat huikean määrän toimistotyötä.

Tulevaisuudessa Kiven Säästöpossussa aiotaan panostaa toiminnan laadun kehittämiseen. Asiakaspalvelua halutaan kehittää ja panostaa lihan tasaiseen menekkiin ympäri vuoden. Tilan erikoisuudet, herkkusuiden karekyljys ja varastointipalvelu kinkkuhotelli, herättänevät edelleen hilpeyttä ja kiinnostusta luomukuluttajien keskuudessa.

Lisätiedot:

Reetta Kivi, puh. 040 506 3012
Timo Koli puh. 0400 715 712
www.luomupossu.fi

Jukka Lassila, Luomuliiton hallituksen varapuheenjohtaja, puh. 050 5290 482
Elisa Niemi, toiminnanjohtaja,  , puh. 0400 534003
www.luomuliitto.fi