Vuoden Luomuyrittäjä opetti suomalaiset syömään versoja

Luomuliitto on myöntänyt Vuoden Luomuyritys -palkinnon Silmusalaatti-yrittäjä Samuli Laurikaiselle. Valinnalla Luomuliitto haluaa palkita yrittäjän innovatiivisuudesta ja tuoda Silmusalaatin esiin esimerkkinä modernista luomuliiketoiminnasta.

Palkinto myönnettiin Luomupäivät-tapahtuman yhteydessä Jyväskylässä 6.11.

Laurikainen on lyhyessä ajassa opettanut suomalaiset syömään versoja, laajentaa paraikaa tuotantoaan kaksinkertaiseksi ja on solminut ensimmäiset vientisopimukset. Silmusalaattien suunnittelutyössä hän on kuunnellut sellaisia megatrendejä kuin kaupungistuminen, kasvissyönnin lisääntyminen ja väestönkasvu.

Luomu oli Laurikaiselle alusta lähtien selvä valinta.

– Näen luomun osana ongelmien ratkaisua. Luomussa on hyvät periaatteet, siinä tehdään kokonaisuuden kannalta fiksuja päätöksiä, hän perustelee.

Tuotekehityksen lisäksi yrittäjä on panostanut intensiivisesti markkinointiin, johon hän on heittäytynyt mukaan omilla kasvoillaan, sekä pakkausmateriaalien kehittämiseen. Kuluttajia kuunnellen Silmusalaatit pakataan nykyään pahvipakkauksiin, jotka yritys on kehittänyt itse, kun sopivia ei markkinoilta löytynyt.

Luomuliitto haluaa valinnalla muistuttaa, että luomu on hyvä ala myös tulevaisuuden liiketoiminnalle.

– Usein ajatellaan, että luomu on staattinen ja ikään kuin valmis tuotannonala. Näin ei ole. Luomu on kehittyvä toimiala, joka ottaa huomioon luonnon ja ihmisen tarpeet, perustelee puheenjohtaja Pauli Talvitie.

Luomuyrittäminen on ylpeyden aihe. Vuoden Luomuyritys -palkinnolla Luomuliitto haluaa kannustaa luomuyrittäjyyteen ja tehdä yrittäjien työtä näkyväksi. Voittaja voi olla maatila tai elintarvikejalostusta tai -myyntiä tekevä yritys.