Tiedotteet

Luomuliiton uusi edunvalvontajohtaja on Susann Rännäri

Luomuliiton uudeksi edunvalvontajohtajaksi on valittu Susann Rännäri. Hän aloittaa tehtävässään maaliskuun alussa.

Luomuliitto ajaa luomutuottajien etuja kattaen kaikki tuotantosuunnat. EU-tasolla ja globaalisti vaikutetaan muun muassa luomun kattojärjestö IFOAMin kautta.

Edellinen edunvalvontajohtaja Niina Ratilainen siirtyi Varsinais-Suomen liittoon maakunnan edunvalvonnan tehtäviin. Hänen johdollaan valmisteltiin viime vuonna mm. edunvalvonnan painopisteet.

Susann Rännäri on koulutukseltaan AMK Hortonomi ja siirtyy ruotsinkielisen ProAgria keskusten liiton (SLF) kehityspäällikkön tehtävistä Luomuliitolle. Hän on ollut ProAgrialla lähes kymmenen vuotta erilaisissa neuvonta- ja kehittämistehtävissä mm. Uudellamaalla ProAgria Etelä-Suomi ry:llä yritysasiantuntijana.

Hänen erityisiä osaamisalueitaan ovat maatilatalous ja puutarhatuotanto. Hän on suunnitellut ja työskennellyt lukuisissa luomu- ja innovaatiohankkeissa.

– Minulle on tärkeää työskennellä nimenomaan luomun parissa. Odotan innolla, että pääsen tutustumaan jäsenistöön ja heidän toiveisiin ja tarpeisiinsa, kertoo maatilan yhteydessä Sipoossa Itä-Uudellamaalla asuva Susann Rännäri.

Uusi edunvalvontajohtaja esittäytyy jäsenistölle muun muassa Luomuliiton julkaisemassa Luomulehdessä (2/2018) sekä 6.4. Luomuliiton Järjestöpäivässä Tampereella. Edellisenä päivänä 5.4. Tampereella on myös seminaari Ravinteiden kierto – lannoitusta kierrätysravinteilla sekä tapaaminen Lisää kannattavuutta luomuerikoiskasvien tuotantoon. Rännärin tehtäviin kuuluu jatkossa myös näistä hankkeista vastaaminen.

– Edunvalvontajohtajan tehtävään tuli runsaasti hyviä hakemuksia, mikä kertoo kiinnostuksesta kasvavaa luomualaa ja Luomuliittoa kohtaan, toteaa Luomuliiton puheenjohtaja Pauli Talvitie.

Lisätietoja:

Luomuliiton edunvalvontajohtaja 1.3. alkaen Susann Rännäri, puh. 0438 24 8705
Luomuliiton puheenjohtaja Pauli Talvitie, puh. 044 5501 850