Tiedotteet

Pauli Talvitie Luomuliiton uusi puheenjohtaja

Pauli TalvitieLuomuliiton syyskokous valitsi Luomuliiton uudeksi puheenjohtajaksi eteläpohjalaisen luomutuottajan Pauli Talvitien. Kokous pidettiin Seinäjoella valtakunnallisten Luomupäivien yhteydessä 25.11. Talvitie valittiin puheenjohtajaksi yksimielisesti.

Talvitie on toiminut kuusi viimeistä vuotta Etelä-Pohjanmaan alueellisen luomuyhdistyksen Ekoviljelijät ry:n hallituksen jäsenenä. Luomuliittoon kuuluu 14 alueellista luomuyhdistystä, joissa on jäseninä luomutuottajia ja kuluttajia.

Tällä hetkellä Talvitie toimii myös aluekehitystä koordinoivan Etelä-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) puheenjohtajana. Aiemmin hän on toiminut myös kunnanhallituksen puheenjohtajana Kuortaneella.

Talvitien kotitila siirtyi kolme vuotta sitten tyttären isännöimäksi. Siellä kasvatetaan Hereford-karjaa. Tilan pellot ovat olleet luomutuotannossa vuodesta 2002 ja myös karja siirrettiin pian luomuun.

Luomutuottajien edunvalvonta on Luomuliiton keskeinen tehtävä. Luomupäivillä 25.-26.11. keskusteltiin mm. EU komission ehdotuksesta uudeksi luomuasetukseksi. Pääpuhujana oli luomun kattojärjestön IFOAMin EU-ryhmän toiminnanjohtaja Marco Schlüter.

Hallitukseen valittiin uusina jäseninä myös Erkki Vihonen Etelä-Pohjanmaalta, Janne Rauhansuu Lounais-Suomesta, Anders Norrback Pohjanmaalta sekä Soile Prokkola Pohjois-Pohjanmaalta. Uudelleen valittiin Tarja Musikka Pohjois-Karjalasta sekä Pekka Välinen Kainuusta. Uuden hallituksen toimikausi alkoi heti syyskokouksen jälkeen.

Lisätietoja:
Pauli Talvitie, Luomuliiton puheenjohtaja, puh. 050 529 0482
Elisa Niemi, Luomuliiton toiminnanjohtaja, , puh. 0400 534003

Kaikkien hallituksen jäsenien yhteystiedot