Asiantuntija vastaa

Miten laidun kannattaa uudistaa, kun siellä on paljon rikkakasveja (jauhosavikka, ohdake)?

Jauhosavikka leviää siementen mukana ja tarvitsee paljon typpeä kasvaakseen isoksi ja peittäväksi. Sitä pystyy vähentämään idättämällä siemeniä ja maltillisella typpilannoituksella. Tämä on hidas tapa. Toisaalta hyvän peittävän kasvuston aikaan saattaminen ja runsas kilpailu valosta ja ravinteista vähentää merkittävästi jauhosavikan elinvoimaisuutta.

Ohdakkeen suhteen pitää olla harkitsevaisempi. Se leviää pääsääntöisesti juuren avulla ja on todella vahva kasvamaan syvältä ylöspäin. Nurmet tulee rikkoa ja kääntää noin 10 cm syvyydestä ja muokata kertaalleen. Aja toinen syvä kerta 15 cm syvyydestä ja muokkaa tämänkin kerran jälkeen kevyesti kerran. Lopuksi kynnä syvään 20–25 cm ja äestä sekä kylvä tiheä kasvusto päälle.

Laitumien perustamisessa voi käyttää ruista.  Se on nopea kasvamaan ja pensoo runsaasti sekä kestää tallaamista. Myös kaura sopii peittävänä kasvina erinomaisesti laitumien perustamiseen. Näiden sekaan voi laittaa myös herneitä, vihantahärkäpapua ja virnoja, joilla saa laitumeen lisää valkuaista. Perusseos viljan alle voisi olla esimerkiksi timotei, ruokonata, nurminata, englanninraiheinä, puna-apila, alsikeapila ja valkoapila. Lisäksi mukana voisi olla esimerkiksi sikuria, keltamaitetta, niittynurmikkaa, punanataa ja rohtomesikkää.

Siemenet ovat kalliita, mutta suosittelen tavoittelemaan tuota 30 kg/ha siemenmäärää ja valikoimaan mahdollisimman monipuolisesti lajeja ja lajikkeita. Hyvin perustettu laidun antaa satoa ja pitää myös rikkakasvit paremmin kurissa.

Lisäksi kannattaa tutustua pellon rakenteeseen ja viljavuuteen. Jos maassa on kosteusongelmia ja tiivistymiä, niin rikkakasvit saavat helposti tilaa kasvaa. Toisaalta, jos on pulaa esimerkiksi fosforista, kaliumista, boorista ja rikistä, apilat ja nurmikasvit eivät pysty tuottamaan hyvää ja laadukasta satoa, jolloin kilpailu ja peittävyys kääntyy jälleen rikkakasvien eduksi.

Kasvintuotannon asiantuntija Erkki Vihonen, puh. 040 9360 377