|
TIEDOTE Luomuliitolle uusi puheenjohtaja huhtikuussa
Luomuliiton varapuheenjohtaja Jukka Lassila hoitaa puheenjohtajan tehtäviä Luomuliiton kevätkokoukseen saakka, jolloin valitaan uusi puheenjohtaja. Edellinen puheenjohtaja Jaakko Nuutila vetäytyi tehtävästä muiden kiireiden vuoksi. Jaakko Nuutila antoi merkittävän panoksen luomun saamisessa hyvin esille Suomen hallitusohjelmaan, oli mukana Pro Luomu ry:n käynnistämisessä sekä neuvotteli Luomuliitolle yhteistyösopimuksen MTK:n kanssa. Nuutila jatkaa luomuaiheisen väitöskirjan tekemistä, uuden pienen luomutilan isäntänä sekä huippuravintolauraansa. Jukka Lassila hoitaa puheenjohtajan tehtävän lisäksi ja Luomulehden päätoimittajan tehtävät. Hän on toiminut Luomuliiton edunvalvontavastaavana keväästä 2011 lähtien. - Suomeen tarvitaan uudenlaista ruokaan liittyvää kuluttaja-aktiivisuutta ja toisaalta yhä aktiivisempaa yhteistyötä luomualan sisällä. Luomuliitto pystyy vastaamaan näihin tavoitteisiin yhä paremmin kasvavan jäsenmäärän myötä, toteaa Jukka Lassila. Lisätietoja: Jukka Lassila, puh. 050 529 0482 |
