Tiedotteet

Amazon ruokapöydässä

Kun katselemme lautasella olevaa munakasta, porsaankyljystä tai broilerin suikaletta, ei meillä ensimmäisenä tule mieleen edessämme olevan myös pala uhanalaista sademetsää. WWF:n ohjelmapäällikköjohtaja Jussi Nikula toivoisi rehussa käytettävän soijan ympäristövaikutusten nousevan enemmän keskusteluun myös Suomessa.

Euroopan maatalous on tehnyt itsensä riippuvaiseksi soijasta lisääntyneen valkuaisrehujen käytön kautta. Kolmessakymmenessä vuodessa valkuaisen kysyntä on lähes kaksinkertaistunut EU:n alueella. EU:n alueella käytetystä valkuaisrehusta alle 30 % tuotetaan itse ja loppuvaje korjataan lähinnä Etelä-Amerikassa tuotetulla soijalla.

Kokonaisuudessaan 65 % Euroopan valkuaisrehusta on soijaa. Suomen valkuaisomavaraisuus on Euroopan heikoimpia n. 15 % ja rehukäyttöömme tuodaan vuosittain n. 150 000- 200 000 t soijaa.

Soijaa pukkaa ja sademetsää kaatuu

Brasilian silmän kantamattomiin ulottuvat tuhansien hehtaarien soijavainiot ovat esimerkki äärimmilleen viedystä monokulttuurista, joka mahdollistaa lihankulutuksen kasvun Euroopassa ja Aasiassa, mutta jonka hyytävät seuraukset jäävät monelle hämärän peittoon. Rehuksi tuotettava soija tarvitsee jatkuvasti lisää viljelyalaa, minkä johdosta soijaviljelmille joudutaan raivaamaan uutta peltoalaa Alankomaiden pinta-alaa vastaava määrä vuosittain.

– Soijan tuotannon leviäminen on johtanut ilmastonmuutosta kiihdyttäneeseen metsäkatoon, tuhonnut arvokkaita luontoalueita sekä haitannut paikallisten yhteisöjen elämää ja elinkeinoja. Soijaviljelmien laajeneminen on lisäksi monin paikoin vaarantanut uhanalaisia lajeja ja saastuttanut köyhdyttänyt maaperää. Myös ja haitallisista vesistövaikutuksista on raportoitu, toteaa WWF:n ohjelmapäällikköjohtaja Jussi Nikula.

Nikulan mukaan soijan viljelyn suurimmat haitat aiheutuvat elinympäristöjen muutoksesta. Soijaviljelmien pääasiallinen laajentuminen keskittyy vanhoille laidunmaille, minkä johdosta karjankasvatukseen on raivattava lisää tilaa sademetsistä. Sademetsiä raivataan myös suoraan soijapelloiksi. Erityisen voimakasta soijan viljelyn leviäminen on ollut Amazonin alueella, jossa viljely on moninkertaistunut 2000-luvulla ja soijanviljelyä pidetäänkin yhtenä suurimpana epäsuorana tekijänä Amazonin sademetsien hävittämisessä.

Monokulttuuri monimuotoisuuden tilalle

– Amazonin lisäksi soijantuotanto aiheuttaa tuhoa myös savanneilla ja niiden reunustamissa sademetsissä. Cerrado- ja Chaco-savannit ovat monimuotoisine kasvillisuustyyppeineen ja linnustoineen lajirikkaimpia savannialueita maailmassa, sanoo Nikula.

Cerrado-savannialueelta saa alkunsa suurin osa Brasilian suurista joista ja sen kasvillisuus ja maaperä säätelevät koko maan vesitaloutta vaikuttamalla veden haihduntaan ja sateisiin. Viljelyalan kasvusta kertoo se, että vuonna 2005 jopa 14,6 milj. hehtaaria Cerradosta oli soijaviljelmien peitossa kun 10 vuotta aiemmin soijaviljelmät kattoivat n. 6 milj. hehtaaria.

Atlantin rannikkosademetsien tuhoaminen 1950-1980 luvulla on Nikulan mukaan varoittava esimerkki siitä, millaista jälkeä huonosti hallittu maatalouden, metsätalouden ja infrastrukruutihankkeiden laajeneminen voi aiheuttaa ekosysteemille. Etelä-Brasilian soijaviljelmien laajentuminen on näytellyt viime vuosikymmeninä yhä voimakkaampaa roolia Atlantin rannikkosademetsienät vähenemisen taustatekijänä. Nämä rannikkosademetsät ovat olleet yksi maailman lajirikkaimmista kosteista metsistä. Metsistä on jäljellä vain 7-16 prosenttia toisistaan erkaantuneinasta saarekkeinata vaikeasti viljeltävässä maastossa vuorien huipulla.

Tuhansia brasilialaisia menehtyy torjunta-aineisiin

Soijaviljelmiltä haihtuu vettä nelinkertaisesti alkuperäiseen kasvillisuuteen verrattuna se myös aiheuttaa eroosiota ja köyhdyttää maaperää. Pahimmillaan eroosio ja orgaanisen aineksen häviäminen johtaa aavikoitumiseen.

– Soijan viljelyyn käytetään merkittävä määrä kemiallisia lannoitteita ja torjunta-aineita, joiden käyttöä gmo-lajikkeiden viljelyn leviäminen on vielä lisännyt huomattavasti. Sadevesien mukana lannoitteet ja torjunta-aineet siirtyvät pelloilta vesistöihin. Pelloilta valuneet torjunta-aineet eivät ole uhka vain vesiekosysteemille vaan myös paikalliselle väestölle. Brasiliassa raportoidaan vuosittain 150 000-200 000 myrkytystapausta, joista 4 000 menehtyy. Asiantuntijat arvioivat 15 miljoonan brasilialaisen altistuvan torjunta-aineille.

Soijan tuotanto aiheuttaa ympäristökuormituksen lisäksi huomattavia sosiaalisia ongelmia, kun pienviljelijät sekä muu alkuperäisväestö joutuvat väistymään soijaplantaasien tieltä. Raivuutyömailla ja plantaaseilla työntekijöiden olosuhteet ovat usein epäinhimillisiä ja joskus jopa pakkotyönomaisia.

Vastuullisempaa valkuaista

Euroopassa ei juuri ole omaa soijantuotantoa ja viime vuonna soijaa tuotiin EU:hun noin 35 miljoonaa tonnia. Tämän soijantuotannon tarvitsema peltopinta-ala on noin 15 miljoonaa hehtaaria, josta 13 miljoonaa hehtaaria on Etelä-Amerikkalaista tuotantoa. Tämä pinta-ala on yli viisinkertainen verrattuna Suomen maatalousmaan pinta-alaan. Soijantuonnin odotetaan yhä kasva-van.Soijankulutuksen on arvioitu kasvavan Euroopassa vuoteen 2020 mennessä yli 40 miljoonaan tonniin.

Vaikka ennusteet näyttävät hyvin haasteellisiltatoivottomilta Jussi Nikula uskoo, että soijanviljelyn aiheuttamia ympäristöhaittoja voidaan vähentää. Yhtä helppoa ratkaisua siihen tuskin löytyy, mutta avainasemassa ovat soijan kysynnän määrä sekä soijan tuotannon vastuullisuus. Valtaosa soijasta kuluu rehuna eläintuotannossa, joten ravitsemussuositusten mukainen lihan kulutuksen vä-hentäminen on keskeinen ratkaisu myös tähän haasteeseen. – Soija on paras syödä soijana. Toisaalta soijan tuotannon vastuullisuus parhaiden tuotantomenetelmien osoittamien vastuullisuusstandardien mukaisesti ehkäisee soijan tuotannon aiheuttamaa metsäkatoa ja muita ympäristöongelmia. Tässä asiassa lihaketjun yritykset ovat keskeisessä roolissa. Molempien ratkaisujen tärkeänä tekijänä on kuluttajien tietoisuus ja sen johdosta tehtävät ostovalinnat. Lisäksi kotimaisen valkuaisrehun tuotannon kehittäminen on tärkeää jo huoltovarmuudenkin näkökulmasta, toteaa Nikula.

– Lihankulutusta tulisi ensisijassa vähentää, minkä lisäksi rehun valmistajia, lihataloja ja kauppoja tulisi vaatia käyttämään vastuullisesti tuotettua valkuaista. Euroopan valkuaiskasvituotantoa on myös mahdollista kehittää., ja se soija, mitä joudumme tuomaan tulisi, ehdottomasti olla vastuullisten standardien mukaan tuotettua ja gmo-vapaata, summaa Nikula.

Vastuullista tuotantoa kehitetään

RTRS – roundtable on responsible Soyon WWF:n muiden sidosryhmien kanssa vuonna 2006 perustama yhdistys, joka pyrkii kokoamaan vastuulliseen soijan tuotantoon liittyvät toimijat saman neuvottelupöydän ääreen ja kehittämään edelleen vastuullista soijan tuotantoa.

Proterra-sertifikaatti perustuu Basel-kriteereihin, jotka Sveitsin WWF ja COOP-kauppaketju kehittivät vuonna 2004 vastuullisen soijan tuotannolle. Myös Basel-kriteerien neuvottelu perustui vapaamuotoiseen sidosryhmäprosessiin, johon osallistui elintarvikeketjun edustajia, jälleenmyyjiä ja kansalaisjärjestöjä. Sertifikaatin omistaa hollantilainen säätiö ProTerra Foundation.
Sertifioidut erät ovat geneettisesti muuntelematonta.

Valkuaisomavaraisuus säästää ympäristöä

Luomututkimuslaitos FiBL on tehnyt laajan elinkaarianalyysin tuotantotapojen vaikutuksesta il-mastopäästöihin Itävaltalaisilla maitotiloilla. Vaikka maidontuotannossa soijan käytöllä on vähäi-sempi merkitys kuin sika- ja siipikarjatuotannossa, merkittävät päästöerot tulivat esille luomun ja tavanomaisen välille juuri soijan viljelyn aiheuttavasta ympäristökuormituksesta. Vähäisimmät päästöt olivat tiloilla, joissa ruokinnassa hyödynnettiin oman tilan tai lähialueen valkuaislähteitä.

Kahdeksan prosenttia tavanomaisen maidontuotannon ilmastokuormituksesta on Itävallassa arvioitu johtuvan soijan viljelyn aiheuttamista maankäytön muutoksista, vaikka laskelmissa on huomioitu vain suorat vaikutukset savannityyppisen kasvillisuuden muuttamisesta viljelykäyttöön. Vaikutukset olisivat huomattavasti suuremmat, jos sademetsille aiheutuvat välilliset vaikutukset huomioitaisiin laskelmissa.

Teksti: Jukka Lassila

Artikkeli on ilmestynyt Luomulehdessä 2/2014.

Lähdeaineisto:
WWF:n raportit Suomen raportti:
Sademetsää lihatiskillä – Soijantuotannon ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset, WWF Suomi 2010
Suuret yritykset, suuri vastuu – WWF Suomen soijakysely 2012, WWF Suomi 2013
The Growth of Soy – Impacts and Solutions, WWF International 2014
Luomu.fi, Luomumaidon ilmastovaikutus tavanomaista pienempi, Mikko Salmu
Tulli, Uljas-tietokanta
VYR, Tilanneraportti GM-kasvien käytöstä rehuketjussa